Puolustusvoimat hankkii koko henkilöstönsä käyttöön Envault Corporation Oy:n kehittämän tietoturvatuotteen, joka suojaa ulkoisten massamuistien sisällöt keskitetysti ja käyttäjälle vaivattomasti. VTT:n spin-off -yrityksen tuote perustuu holvaukseen, jossa hyödynnetään VTT:llä kehitettyä teknologiaa perinteisen kryptauksen sijasta.
Envault on ollut Tuomas Maisalan hautomoasiakkaana vuodesta 2007 alkuvuoteen 2009 asti. Yritys oli myös hautomo-ohjelman rinnalla jo päättyneessä BornGlobal-kansainvälistymishankkeessa. Asiakkuuden aikana Envaultia on saanut neuvontaa ja konsultointia muun muassa julkisen rahoituksen hakemiseen sekä erilaisten asiantuntijapalveluiden hankintaan. Yrityshautomo myös pilotoi Envaultin tietoturvaratkaisua sen tuotekehitysvaiheessa.
Alkuperäinen julkaisu Technopolis Venturesin aikaisen hautomotoiminnan aikana.
7signal ja Fujitsu ovat solmineet yhteistyösopimuksen WLAN-verkkojen laadunvalvonnan liittämisestä Peitto-palveluun. Langattomien verkkojen ylläpitopalvelu ja hallinta perustuvat 7signalin kehittämään Sapphire-laadunvalvontajärjestelmään.

